|


|
Kuvataideryhmiä ja yhdistyksiä Kauhajoella:
Kauharyhmä
- Ryhmä piti näyttelyn 1970-luvulla, kokoontui muutaman kerran sekä lähetti kuntaan painokkaita toivomuksia kunnollisen näyttelytilan saamiseksi rakennettavan kirjaston yhteyteen. Ryhmän jäseninä olivat Hely Alhainen, Kari M. Alhainen, Seppo Korpi-Filppula, Juhani Krappe, Reino Myöhänen, Juhani Ojanen ja Martti Varpela.
Iltamaalarit
- Ryhmä taiteen harrastajia kokootui Marjatta Suksen luona 14.5.1976 ja he perustivat rekisteröimättömän yhdistyksen jota alettiin kutsua puheenjohtajansa Vieno-Ilta Leppäsen mukaan iltamaalareiksi. Myös harrastajamaalarit tai suttumaalarit-nimeä käytettiin. Jäsenet kokoontuivat vuoroin kunkin jäsenen kotona. Yhdistys lopetettiin 24.4.1992.
Kauhajoen taideyhdistys ry
Kauhajoen kameraseura ry
Nurkanvaltaajat
- Kansalaisopiston suojissa Hännisen johdolla puurtavien graafikoiden näyttelyjen järjestämistä varten perustama ryhmä
|